Vuosikertomus 2025

Kuopion Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry / Teollisuusliiton Kuopion median ja teknologian ammattiosasto ry (nimi muuttui 3.12.2025) toteuttaa sääntöjensä mukaista toimintaa alueensa jäsenistön keskuudessa ja kokoaa sopimusaloilla työskentelevät palkansaajat sekä ammattiin opiskelevat yhteistoimintaan parantaakseen jäsentensä ammatillisia, sosiaalisia ja oikeudellisia etuja.

Jäsenmäärä kasvoi vuoden aikana yli kolmeen sataan. Suurin osa uusista jäsenistä tuli Hydrolinelta. Jäseniä 31.12.2025 oli 321, joista työssä 203.

KKY/TKMT täytti kertomusvuoden aikana 134 vuotta (13.9.2025).

Hallitus v. 2025:

Matti Tiili puheenjohtaja, Antti Vepsäläinen varapuheenjohtaja, Sinikka Ukkonen sihteeri. Muut varsinaiset jäsenet Juha Juutinen, Miikka Lemettinen, Auli Partanen, Jani SillanpääJuha Tirkkonen ja Jarkko Vepsäläinen.

Varajäsenet: Jani Juutinen, Juha Heikkinen, Pekka Kaijomaa, Mikko Karjalainen, Marko Kuosmanen, Miikka Lemettinen, Kirsi Ojantie, Jukka Tamio, Timo Vaistila.

Hallituksen ulkopuolisena taloudenhoitajana ja kirjanpitäjänä toimi Satu Rönkkö/Finnomec Oy, toiminnantarkastajana v. 2025 toiminnasta Risto Vilokki.

TYÖPAIKAT JA JÄRJESTÄYTYMINEN

Osaston jäsenten suurin työnantaja on Hydroline Oy. Media- ja painoalalla suurimmat työnantajat Grano Oy, Posti Oy ja Mediasepät Oy. Osaston jäsenten työpaikoilla noudatetaan teknologiateollisuuden, media- ja painoalan ja Paltan työehtosopimuksia. Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen yhteystiedot ovat olleet esillä osaston kotisivuilla.

KOKOUKSET

Hallituksen kokouksia pidettiin neljä kertaa (14.4, 5.5, 17.9. ja 6.10.). Kevätkokous oli 26.5. ja syyskokous 17.11. Hallituksen järjestäytymiskokous pidettiin 17.11.2025.

JÄSENTAPAHTUMAT

Tapahtumista on ilmoitettu osaston sivuilla ja ne ovat olleet tarkoitettu avoimesti kaikille jäsenille. Tapahtumissa oli käänteinen omavastuu, eli osasto maksaa tapahtumat, mutta mikäli ilman pakottavaa painavaa syytä jää pois, osasto perii jäseneltä koko summan.

Tapahtumia v. 2025 oli kahdeksan:

  • KalPa-Kärpät peli 22.2, ruokailu Pelimiehessä ja liput / 17 osallistujaa

  • Erämessut Kuopiossa 13.-15.6./ 25 osallistujaa. Huom! ilman omavastuuta, osasto maksoi

  • KuPS-Ilves peli 14.6./ 9 osallistujaa

  • Viinijuhlat 4.7. / 11 osallistujaa

  • Saana-festivaali 8.8./ 3 osallistujaa

  • Teollisuusliiton liittoristeily 13.-14.9., osallistujia oli 6, (+2 ennakkoilm. perui)

  • Koulutusillanvietto 25.10, Kummunsauna, 9 osallistujaa (ilm. oli 21)

  • Pikkujoulutapahtuma Kuopio-hallissa 29.11. ”Vauhti kiihtyy” + ruokailu, 30 osallistujaa

KOULUTUS JA YHTEISTOIMINTA

Liiton koulutuspaikka on Murikka-Opisto Tampereen Teiskossa.

Osaston edustajana SAK:n paikallisjärjestön ja muiden yhteistyöjärjestöjen kokouksissa toimi Jani Sillanpää.

TALOUS

Kiinteää omaisuutta on Nilsiän Tahkon lomaosakehuoneisto. Osuuspankissa on käyttötili.

Osakkeiden arvo-osuustilillä on KPY:n osakkeita 4400 kpl, Nordeaa 368 kpl.OP:n tilinumero on FI52 5542 0655 0009 29. OP:n arvopaperisäilytyksen numero on 0009810920.

Tase 31.12.2025: Pysyvät vastaavat 25.044,75 €, vaihtuvat vastaavat 7.392,70 €, vastaavaa 32.437,45 €.

Oma pääoma 31.547,75 € (v. 2024: 29.128,45 €, v. 2023: 36.560,29 €, v. 2022: 45.194,02 €, v. 2021: 50.687,85 €), vieras pääoma 889,70 €. Vastattavaa 32.437,45 €.

Tulos: tilikauden ylijäämä 2.445,30 €, (v. 2024: -7.431,84 €, v. 2023: -8,633,73 €, v. 2022: -5,493,83 €, v. 2021: -5,591,45 €).

TIEDOTUS

Sääntömääräisistä kokouksista ja muista tapahtumista ilmoitettiin osaston kotisivulla.

TAHKO

Vuonna 2025 käytössä oli Tahkon lomaosake edelleen kuuden viikon välein. Varattavissa olleet viikot olivat katsottavissa / varattavissa kotisivuilta. Tavoitteena on ollut pitää Tahkon kulut ja tuotot (vuokraus jäsenille) tasapainossa.